Voi voi... pari viikkoa lomalla tuntuu ja näkyy. Onneksi ei vaa'assa mutta sellaisena löllönä olona kun ei ole tullut liikuttua tarpeeksi. Sukulaisten vika tietysti, mitäs ostivat niin monta sipsipussia ja lykkäsivät kipon mun nenäni eteen. ;)
Nyt olen taas tavallisessa arjessa mukana ja pitää saada arki rullaamaan ja kilot karisemaan. Mitenkä musta tuntuu että olisin joskus ennenkin ajatellut noin? Laiskuus on kamalaa, tulee huono omatunto kun ei jaksa tehdä jotain mutta ei vain saa itsestään irti. Loman lopettajaiset piti myös luonnollisesti tehdä mansikkakakun voimin. Voe voe... Järkyttävää itsesääliä, lupaan ja vannon että seuraavalla kerralla olen positiivisemmalla mielellä!
maanantai 30. heinäkuuta 2007
keskiviikko 11. heinäkuuta 2007
Heipä hei, täällä ollaan jälleen. Minkähän takia nimesin tämän blogin laihduttajan päiväkirjaksi kun sen pitäisi ennemminkin olla syöpöttelijän päiväkirja? Miksi maailmassa on jäätelöä? Onko kuu juustoa? Maailmassa on liikaa kysymyksiä...
"Hieman" tuli lusmuiltua viikonloppuna, mutta en kuitenkaan ole lihonut! Tällä asteella pitää jo ilo ottaa irti pienistä asioista. Monesti tulee mieleen että mitäköhän minun oikein pitäisi tehdä jotta laihtuisin kun liikun yleensä päivittäin reippaasti ja syönkin terveellisesti enkä hirvittävästi herkuttele vaan ihan kohtuudella. Mutta kun ei vain kilot häviä niin ei, tiukassa on!
Joskus tietysti voisi kokeilla lopettavansa herkuttelun mutta se olisi aivan liikaa psyyken kannalta. ;) Jotkut väittävät että lomalla tulee repsahdettua mutta mulla käy päinvastoin, yleensä lomalla häviää muutama kilo. Ja loma alkaa ensi viikosta, JIIHAA!!! Eikun riehumaan Tammerfesteille heti juhlimaan loman alkua joten eiköhän se siitä lähde.
Optimistina tilasin H&M:lta uusia vaatteita ja koko oli numeroa pienempi kuin olen nyt ja vakaa aikomus on niihin mahtua vielä tämän kesän aikana. Tosin ostin talvella farkut joihin piti mahtua jo pääsiäisenä mutta toisin kävi. Tai mahduinhan minä. Mitä nyt vähän kiristi. Mutta eihän sitä kai joka päivä tarvitsekaan hengittää?

torstai 5. heinäkuuta 2007
Taas alkaa laihdutus
Olen ikuinen laihduttaja, kuten suurin osa naisista ketä tunnen. Vähintään se 5kg ylimääräistä on jokaisella vaikka paino olisi mikä. Itsellä se on vähintään 10kg ylimääräistä. Sen siitä saa kun ei jaksa liikkua ja jäätelökin maistuu. Nyt olen, jälleen kerran, päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä jotain tuolle omituiselle kummulle rintojen ja lantion välissä. Kun ostaa plusmalliston vaatteita niin voi kuvitella olevansa kohtalaisen normaalikokoinen kun ostaa L-kokoisen vaatteen. Oikeasti koko olisi vähintään XL.
Elämä ei ole reilua mutta ei niin vissiin kukaan ole väittänytkään.
Ja vankkumattoman motivaationi tueksi söin tänään palan kakkua ja kourallisen suolapähkinöitä. Yhtä hyvin on siis alkanut tämäkin laihdutus, kuten kaikki edellisetkin viimeisen 20 vuoden aikana. Jos olen laihduttanut 15-vuotiaasta lähtien niin miten on mahdollista että sinä aikana mulle on tullut 25kg lisää painoa? Onneksi reilut 10kg siitä on viime vuosien aikana jonnekin hävinnyt. Ei kyllä aavistustakaan siitä että miten.
Sen olen huomannut että mulle ei sovi mikään tiukkisruokavalio, että noudattaisin jotain tiettyä linjaa tiukasti ja unohtaisin kaikki muut. Ehkä siksi en ole laihtunutkaan. Mene ja tiedä, en vain halua niin tiukasti rajata mitä syön ja mitä en kun jo allergioiden vuoksi monia ruoka-aineita on pois.
Perustiedot tänään: pituus 160cm (jospa vain hankkisin pituutta lisää niin olisin ihan normaalipainoinen?!), paino 76kg (!!!).
Viikonlopuksi lähden reissuun joten palataan asiaan maanantaina!

Tilaa:
Kommentit (Atom)